Siirry pääsisältöön

Tekstit

Varsakuvia

Sain viime viikolla vaavin suitset takaisin kotiin, joten pääsin testailemaan ohajsajoa toista kertaa eläissäni :) Olen siis kerran aiemmin ohjasajanut hevosta, ja tiedostan etten osaa vielä kunnolla :D Onneksi Tini on niin kiltti, ettei se haittaa. Ja olen korjannut jo omaa kohtaani sekä ohjaspituutta näiden kuvien jälkeen, joten nykyään sujuu jo paremmin :D  On se ihana <3 Nöyrä neiti <3  Kouluponi <3 okei, vähän vetää jo överiks xD  Lisää kuvateksti Aika hieno tää tän tukka oranssien latvojen ansiosta, toivottavasti säilyy  Pienen pieni tähti <3 
Uusimmat tekstit

Varsailua

Vauva tuli tosiaan viime viikon maanantaina kotiin Kinnulanlahteen. Kaverina sillä on kaksi tämän vuoden varsaa. Se on kotiutunut tosi hyvin, ja suhtautunut todella fiksusti kaikkiin uusiin juttuihin mitä ollaan tehty. Ollaan seisty kaksin puolin kiinni käytävällä, vuoltu kavioita, pesty jalkoja ja suihkuteltu jouhienselvitysianetta. Ollaan myös hieman tehty maastakäsin juttuja, ja vaikka kyseinen toiminta on itselleni melko vierasta (tiedän, ei pitäisi olla) on silti sujunut hienosti varsan kanssa. Muutama kerta ollaan myös juostu liinassa, ja ihan hyvin on sujunut, joskin vielä tarvitaan vähän treenata sitä :D Voi jeesus, näytän siltä kuin olisin raskaana :DDDDD  Onneksi on vaan tavaraa taskussa, tässä yhdessä isossa vauvassa on tsrpeeksi tekemistä :D Kaikin puolin on kyllä ollut ihana nyt päästä touhuamaan varsan kanssa lähes joka päivä, varsinkin kun se on niiin kiltti <3 Sellainen kaikki käy-tyyppi :)  Tältä päivältä sain muutaman kuvan, kun maailman paras isäntäni

Kuulumisia

Vaavi tulee huomenna kotiin <3 Piirron kanssa on treenit sujunut hyvin :) Se alkaa saada ryhtiä, ja viime valmennuksessa päästiin treenaamaan ekaa kertaa valvovan silmän alla avoja ja vastalaukkaa. Ehkä meillä tosiaan saattaa olla tasonnosto edessä ensi kaudella, mikäli talvi päästään aktiivisesti treenaamaan :) Tässä kuvia valmennuksesta :) avoa Avoa taas Vastalaukkaa(taisin olla menossa tekemään puhtaasta väärinkäsityksestä täyskaartoa vastalaukassa, kun ymmärsin tehtävän(vastalaukasta tullessa keskihalkaisijalle päin ja täyskaarto väärinpäin myötälaukassa) väärin, no, ei siinä, sehän jopa sujui ihan ok, Vuokko vaan huusi että " Teresa mitä sää teet?!?!" ja hirvee naururemakka, hetki meni että tajusin mitä tein xD

Koulukisat ja vinkkejä radan ratsastukseen

Meillä oli tuossa 18.8 kotona 1-tason koulukisat, joissa menin C ja B. C saatiin n.63% ja voitto, B 60.6% ja neljänsiä, tässäkin vika sijoittuja. Radat meni taas mielestäni kivasti, Piirto suoritti hyvin eikä tällä kertaa hyytynyt niin pahasti tokalle radalle kuin viimeksi. Sieltä se kunto kasvaa! Ainoa, että jäntevyyttä ja pontevuutta puuttuu ja PALJON! Suoritetaan perus siististi ja nätisti, mutta sellainen "WOW" puuttuu, ja tiedän sen olevan jossain tuolla hevosessa, mutta minun täytyy koittaa kaivaa sitä ulos. Vuokon valkassa sitten viime viikon perjanataina sain hyviä vinkkejä, kuinka ratsastaa radalle sitä ponnekkaampaa liikettä. Niinkin yksinkertainen tehtävä, kuin pienen neliön tekeminen on ollut nyt ihan huikea työkalu! Siinä tulee koko ajan kulmia, joissa varmistan, että P on kaikkien apujen välissä, tai kulmat epäonnistuu. Välissä suoristus, joka tekee hyvää , sillä Piirron kanssa on ollut hankaluuksia suoristuksien kanssa, se ei suoralla suostu suoristum

Harkkakisat ja kankikokeilut

Meillä oli 21.7 harkkakisat Hurmalla, mentiin HeC ja HeB Piirron kanssa. C 65 % ja B 61%, voitot molemmista :) C rata oli ihan superkivan tuntuinen, Vuokkokin kyseli että mikä siinä tuntui haastavalta, ja vaikka kuinka pysähdyin miettimään niin en keksinyt :D Tuntui tosi vaivattomalta, ja tämä fiilishän radalla on ihan tosi jees :) Voitettiinkin sitten n.6 prosentin erolla edelliseen, jolla oli 59% :D B oltiin jo molemmat ihan puhki, jouduin joka askeleella Piirtoa kannustamaan kuiskaten ; "jaksa vielä hetki, ei enää kauaa, sinä pystyt siihen kyllä, hieno poika!" Radalla ei kuitenkaan tullut mitään varsinaisia rikkoja, vaan kokonaisuutena se vaan oli sellainen "raskas" ja kaikki siirtymiset kättä vasten ym kun voimat vain loppuivat kesken. Olinkin aivan todella yllättynyt kun voitimme sitten senkin, vaikka kilpakumppanien radat oli paljon paremman näköisiä omasta mielestä :D Seuraavana päivänä oli estekisat jotka ei menny kauheen hyvin, mutta ihan kivat radat te