Siirry pääsisältöön

Koulukisat ja vinkkejä radan ratsastukseen

Meillä oli tuossa 18.8 kotona 1-tason koulukisat, joissa menin C ja B. C saatiin n.63% ja voitto, B 60.6% ja neljänsiä, tässäkin vika sijoittuja. Radat meni taas mielestäni kivasti, Piirto suoritti hyvin eikä tällä kertaa hyytynyt niin pahasti tokalle radalle kuin viimeksi. Sieltä se kunto kasvaa! Ainoa, että jäntevyyttä ja pontevuutta puuttuu ja PALJON! Suoritetaan perus siististi ja nätisti, mutta sellainen "WOW" puuttuu, ja tiedän sen olevan jossain tuolla hevosessa, mutta minun täytyy koittaa kaivaa sitä ulos.

Vuokon valkassa sitten viime viikon perjanataina sain hyviä vinkkejä, kuinka ratsastaa radalle sitä ponnekkaampaa liikettä. Niinkin yksinkertainen tehtävä, kuin pienen neliön tekeminen on ollut nyt ihan huikea työkalu! Siinä tulee koko ajan kulmia, joissa varmistan, että P on kaikkien apujen välissä, tai kulmat epäonnistuu. Välissä suoristus, joka tekee hyvää , sillä Piirron kanssa on ollut hankaluuksia suoristuksien kanssa, se ei suoralla suostu suoristumaan kunnolla ja nostamaan selkäänsä ylös. Samalla pidän koko ajan huolta, että P etenee hyvin, ja joutuu kulmissa kokoamaan itseään terävämmäksi eikä lähde liirailemalla etsimään tilaa. Yksinkertaista, mutta tehokasta! Nyt jo viikossa on tullut huima muutos liikkumiseen.

Huomenna lähdetään kiropraktikolle, sillä P ei vaikuta selästään kipeältä, mutta sillä on hankaluuksia nostaa se kunnolla ylös, ja on myös jähmeä, vaikka kuinka notkistelisi. Koko ajanhan se on tullut paremmaksi, mutta päätettiin lähteä kokeilemaan josko siellä kuitenkin on joitain lukkoja, jotka vaikuttaa. Jos niitä on, ja ne saadaan auki, niin mitenhän me sitten liikutaan!!!!! En malta odottaa lopputulosta! Mutta ihana, maailman paras hovikuvaaja-poikakaverini oli viime viikon lauantaina kuvaamassa minua ja Piirtoa, ja mielestäni sai monta aika kivaa otosta aikaan!

välillä hieman asetusta ulos että saan ulkokyljen paremmin hallintaan

Kuten kuvista huomaa, on oikea meille edelleen räikeästi erottuen se huonompi suunta, asialle voisi ehkä kuski alkaa tehdä jotain, kuten vaikka enempi hioa sitä puolta yms....









Keskilaukkaan lähdössä
Vähän vastalaukkaa

Loppuraveja :)




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uusi ystävä, Piirto!

Minulle tuli tuttuni hevonen vuokralle tässä pari viikkoa sitten :) Hän on Piirto, 8v suokki. Hän omaa mielestäni kivat perusliikkeet, mutta valitettavasti hänellä ei ole lihaksia oikeastaan missään ja kamala heinämaha niiden sijasta :D Kantaa se ei siis jaksa. Lisäksi se on todellä jäykkä etuosastaan, joten sen kanssa ensimmäiset asiat ovat kunnon kohotus(laihdutus), takaosan vahvistus ja liikkuvuuden lisääminen. Hänen kanssaan on tarkoitus alkaa valmentautua ja kisata kunhan ollaan siihen valmiita :) Massua liikaa, lihaksia liian vähän :/ Mutta kyllä se siitä :) Piirto on mukavan herkkä eteenpäinvieville avuille, ja käynnistä se nostaa laukat kuin unelma :) Kuitenkin se on tosi tosi jäykkä, etenkin oikealle. Pohkeet on hankala saada läpi, mutta sitten kun ne tulevat, on herra oikein kiva ratsastaa :) Ratsastan Piirtoa 2 kertaa viikossa ja valmennuksissa pyrin käymään ainakin kerran kuussa, mikäli rahatilanne sallii niin enemmänkin. Odotan innolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan...

Puomeja! :)

Mapen treeneissä on nyt ollut viime viikon Vuokon valkan jälkeen irtohypytystä ja kävelyä/kevyttä ratsastusta kunnes torstaina ratsastin taas kunnolla. Vuokon valkassa käydyt perusjutut ovat edelleen muistissa ja Mappe onkin ollut nyt tosi hyvän tuntuinen. Kulkee ehkä hieman matalammassa muodossa mutta kantaa itse itsensä mikä on tietysti aina parempi kuin se että korkealla niskalla ratsastaja kannattelee :) Lisäksi olemme alkaneet treenata väistöjä ihan tosissaan. Niissä minun pitää useasti ulko-ohjalla hidastaa ravista käyntiin sillä Mapen on opittava ottamaan pidätteet vastaan. Mapella on tapana väistöissä vaan lähteä killumaan pää ylhäällä ja selkä alhaalla eikä pidätteistä tietoakaan... Saati väistöaskelista... Tätä nyt siis alettiin korjaamaan ja sain kotiläksyksi tehdä joka ratsastuskerralla muutamat väistöt. Kuulma parin kuukauden päästä sillä saattaisi olla hyvät väistöt o.O Perjantaina menin Mapella puomeja. Välit olivat Mapelle tosi pitkät joten se joutui venyttämään älytt...

Kuvia lauantailta! :)

Kaverini kuvasi minua ja Mappea lauantaina, samaten kuin myös minua ja omaa hevostaan :) Paljon olen kuulma kehittynyt viime kerrasta, mutta en edelleenkään osannut sitä hevosta ratsastaa :D Olen ihan hukassa kun allani on oikein koulutettu hevonen, en ole tottunut sellaisiin :D  Mutta kyllä nyt meni paremmin kun viimeksi kun kesällä menin :) Teresa ihan hukassa oikeasti koulutetun hevosen kanssa :D Mappe on nyt ollut ihan mukava ratsastaa, tosin hyvin jäykkä ja takajalat todella vaikea saada astumaan ristiin... Tähän lääkkeeksi olen päättänyt alkaa tehdä paljon väistöjä ja etuosakäännöksiä sekä peruutuksia jotta saadaan takajalkoja aktivoitua. Samaten minun täytyy nyt ylitaivutella sitä mahdollisimman paljon jotta se saisi liikkuvuutta takaisin.  Se on nyt tosiaan kestänyt ravityöskentelyn ja minimaalisen laukkatyöskentelyn :) Hikosikin jopa kunnolla lauantaina, kohta siis klippaus edessä :D Tässä on ihana tunnelma mielestäni :) Tästä kuvasta jos...