Eli eilen(27.1) kävin Mapella pellolla, hangessa ensin ilman satulaa. Eka tietty kävelin ja sen jälkeen aloin ravata ja laukata. Sitten sain päähäni mennä ihan pellon päähän ja laukata takaisin. Ekalla kerralla tultiin aika rauhassa, mutta Mappe olisi halunnut mennä kovaa xD sitten tultiin pari kertaa vielä, ja haimme satulan. Sitten vedimme siellä pellolla niin kovaa kuin lähti. Eihän se kovaa päässyt mutta veti kuitenkin nelitahtista laukkaa :) Niin, ja pari kertaa se alkoi kiljua kimeesti kun innostu niin paljon xD Ella kuvaili :D Mappe rupesi välillä ravissa vähän rentoutumaan, mikä on ihan hyvä. Oikeaan ohjaan se roikkui yhä edelleen aivan sairaasti, vaikka yritin parhaani mukaan olla jäämättä itse kiinni ja irrottelin kuolainta aikalailla.
Sitten, tänään (28.1) kävin Kingillä hangessa. Ensin kävelin, ja sen jälkeen ravailin ensiksi ihan suoraan. Tämä rupesi kiihdyttelemään hurjasti, joten yritin saada sihen konrtollia tekemällä paljon voltteja ja kaarroksia. Kyllä se siitä pikkuhiljaa alkoi kuuntelemaan. Niin, ja menin ilman satulaa xD oli poni aika hauskan näkönen kun oli hionnut, ja pakkasilman takia oli kaikki paikat ihan kuurassa ponilta xD . Harmi kun ei ollut kameraa mukana... Sitten kokeilin kolata kenttää sinne hankeen, mutta en pitkälle päässyt kun alkoi jo tulla hämärä, ja olin pyörällä liikkeessä, enkä tykkää pyöräillä pimeässä xD VARSINKAAN kun poikaystävä näytti minule äskettäin pelottavan sarjakuvan johon liittyy pimeä katu ja pyjamamurhaaja xD
Minulle tuli tuttuni hevonen vuokralle tässä pari viikkoa sitten :) Hän on Piirto, 8v suokki. Hän omaa mielestäni kivat perusliikkeet, mutta valitettavasti hänellä ei ole lihaksia oikeastaan missään ja kamala heinämaha niiden sijasta :D Kantaa se ei siis jaksa. Lisäksi se on todellä jäykkä etuosastaan, joten sen kanssa ensimmäiset asiat ovat kunnon kohotus(laihdutus), takaosan vahvistus ja liikkuvuuden lisääminen. Hänen kanssaan on tarkoitus alkaa valmentautua ja kisata kunhan ollaan siihen valmiita :) Massua liikaa, lihaksia liian vähän :/ Mutta kyllä se siitä :) Piirto on mukavan herkkä eteenpäinvieville avuille, ja käynnistä se nostaa laukat kuin unelma :) Kuitenkin se on tosi tosi jäykkä, etenkin oikealle. Pohkeet on hankala saada läpi, mutta sitten kun ne tulevat, on herra oikein kiva ratsastaa :) Ratsastan Piirtoa 2 kertaa viikossa ja valmennuksissa pyrin käymään ainakin kerran kuussa, mikäli rahatilanne sallii niin enemmänkin. Odotan innolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan...
Hienoja kuvia(:
VastaaPoistaNo ihan siedettäviä, Ellahan nuo kuvas :)
Poista