Siirry pääsisältöön

Jeps, ensimmäinen ei-hevosaiheinen päivitys :D

Elikkäs tämmönen päivitys tänään, enemmän kertoo minusta jne... :D  Ensinnäkin, eilen mulla oli niin kuollu olo koulussa, ettei edes sisäjalis(joka aina on ollut varmaan mukavin sisäliikkamuotoni) kiinnostanut pätkän vertaa. Ja illasta oli kuumetta. Vähän tietty koulussa piristi se, että sain hissankokeesta 10. Tosin, opettaja oli korjannut että multa puuttus vaan 1/2 pistettä, vaikka oikeasti puuttui 2 1/2 pistettä. Tuo olis varmasti tiputtanut numeroa, joten enpä sanonut mitään :D. Jäinpä siis tänään kotiin nukkumaan ja laiskottelemaan.

Kävin ulkona tossa 11 aikaan, Ytyn kanssa. Ihan kävellen kävin pellolla, kun oli kerrankin hankiainen. Kyllähän tuo piristi kivasti. Sitten sain inspiksen taas kerran opetella ton järkkärin( Canon EOS 1100D) käyttöä tarkemmin. Osaanhan minä jo valotusaikaa käyttää, mikä on aivan järkyttävän vähän koko kameran hienouksista. Nyt sitten aloin keskittymään aukon kokoon :D Opettelen osa-alueissa katsokaas kuvaamista :D. Kyllähän se nyt hieman tuotti tulosta, tosin Yty (kohteeni) ei ollut kovin yhteistyöhaluinen.Huomasin kyllä, että samaa valotusaikaa ei voi tosiaankaan käyttää eri aukoilla. :D  Opinpahan taas jotain uutta. Nyt pitäsi siivota huone, jota en kyllä tosiaankaan jaksaisi tehdä.















Ja nytkun tajusin vihdoinkin miten tätä ulkoasua voi muokata laajemmin, niin alankin heti sitä hommailla, uusi ulkoasu siis tulossa jossain vaiheessa kuhan kerkiän :D

Niin, ja mainostanpa nyt sitten blogissani YuoTube-kanavaani, joka on : NipZZu
Sinne teen videoita aina kun saan inspiraation, ja materiaalia. Nythän siellä on aikalailla vähän videoita, koska en ole saanut materriaalia tarpeeksi. Jatkopssa sinne rupeaa tulemaan koostetta eri vuodenajoista, sekä valmennuksista, joissa on ollut joku kuvaamassa. Nyt lähiaikoina on tulossa estekisoita video, sekä estevalmennuksesta, mikäli saan sinne kuvaajan. Toukokuussa tulee koulukisavideo, sekä keäsn alussa kooste kuluneesta keväästä.

Ja hehkutanpa vielä sitäkin, että Mappe on ollut aika hyväntuntuinen viimeviikkoina. Johtuen ehkä siitä, että sitä on kerran viikossa alkanut ratsastaa kokeneempi ratsastaja läpiratsastusmielessä, koska mappe puree niin kovasti kiinni oikeaan ohjaan ,etteivätm inun voimat riitä. Ei siinä muuten mitään, muttakun se on oikeasti irrotettava VOIMALLA jos sen irti haluaa. tuntuuhan se minulla vielä jäykältä, mutta se on alkanut mennä käynnissä ja hetkittäin ravissa OIKEINPÄIN, mikä on ensi-askel kohti peräänantoa, ja HeB- luokkia ! :D  Olen ollut toasi hyväntuulinen tunneilla. Ja tiistaina kun menin estetunnilla, oli sellainen sarjaväli, että piti mennä joko kolmella pienellä tai kahdella tosi isolla laukka-askeleella. Mapen laukkahan huononee jos sitä lyhentää, jolloin se ei pääse esteistä yli kunnialla. Voima ei riitä vielä. Joten mentiin kahdella, johon vaadittiin tosi reilu laukka. Noh, siitä n. 80cm okserista mentiin lentäen yli :D tai siltä se tuntui, verrattuna pariin viime hyppykertaan. Eihän sillä kovin suurta kapasiteettia esteille eikä kouluun ole, mutta harraste/seuratason "kisahevosena" se kyllä minulle menee tosi hyvin :D












I LOVE MY HORSE <3 <3 <3   PS. sori tää pitkä postaus, kiva jos te pari lukijaa jaksoitte lukea :D

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uusi ystävä, Piirto!

Minulle tuli tuttuni hevonen vuokralle tässä pari viikkoa sitten :) Hän on Piirto, 8v suokki. Hän omaa mielestäni kivat perusliikkeet, mutta valitettavasti hänellä ei ole lihaksia oikeastaan missään ja kamala heinämaha niiden sijasta :D Kantaa se ei siis jaksa. Lisäksi se on todellä jäykkä etuosastaan, joten sen kanssa ensimmäiset asiat ovat kunnon kohotus(laihdutus), takaosan vahvistus ja liikkuvuuden lisääminen. Hänen kanssaan on tarkoitus alkaa valmentautua ja kisata kunhan ollaan siihen valmiita :) Massua liikaa, lihaksia liian vähän :/ Mutta kyllä se siitä :) Piirto on mukavan herkkä eteenpäinvieville avuille, ja käynnistä se nostaa laukat kuin unelma :) Kuitenkin se on tosi tosi jäykkä, etenkin oikealle. Pohkeet on hankala saada läpi, mutta sitten kun ne tulevat, on herra oikein kiva ratsastaa :) Ratsastan Piirtoa 2 kertaa viikossa ja valmennuksissa pyrin käymään ainakin kerran kuussa, mikäli rahatilanne sallii niin enemmänkin. Odotan innolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan...

Puomeja! :)

Mapen treeneissä on nyt ollut viime viikon Vuokon valkan jälkeen irtohypytystä ja kävelyä/kevyttä ratsastusta kunnes torstaina ratsastin taas kunnolla. Vuokon valkassa käydyt perusjutut ovat edelleen muistissa ja Mappe onkin ollut nyt tosi hyvän tuntuinen. Kulkee ehkä hieman matalammassa muodossa mutta kantaa itse itsensä mikä on tietysti aina parempi kuin se että korkealla niskalla ratsastaja kannattelee :) Lisäksi olemme alkaneet treenata väistöjä ihan tosissaan. Niissä minun pitää useasti ulko-ohjalla hidastaa ravista käyntiin sillä Mapen on opittava ottamaan pidätteet vastaan. Mapella on tapana väistöissä vaan lähteä killumaan pää ylhäällä ja selkä alhaalla eikä pidätteistä tietoakaan... Saati väistöaskelista... Tätä nyt siis alettiin korjaamaan ja sain kotiläksyksi tehdä joka ratsastuskerralla muutamat väistöt. Kuulma parin kuukauden päästä sillä saattaisi olla hyvät väistöt o.O Perjantaina menin Mapella puomeja. Välit olivat Mapelle tosi pitkät joten se joutui venyttämään älytt...

Kuvia lauantailta! :)

Kaverini kuvasi minua ja Mappea lauantaina, samaten kuin myös minua ja omaa hevostaan :) Paljon olen kuulma kehittynyt viime kerrasta, mutta en edelleenkään osannut sitä hevosta ratsastaa :D Olen ihan hukassa kun allani on oikein koulutettu hevonen, en ole tottunut sellaisiin :D  Mutta kyllä nyt meni paremmin kun viimeksi kun kesällä menin :) Teresa ihan hukassa oikeasti koulutetun hevosen kanssa :D Mappe on nyt ollut ihan mukava ratsastaa, tosin hyvin jäykkä ja takajalat todella vaikea saada astumaan ristiin... Tähän lääkkeeksi olen päättänyt alkaa tehdä paljon väistöjä ja etuosakäännöksiä sekä peruutuksia jotta saadaan takajalkoja aktivoitua. Samaten minun täytyy nyt ylitaivutella sitä mahdollisimman paljon jotta se saisi liikkuvuutta takaisin.  Se on nyt tosiaan kestänyt ravityöskentelyn ja minimaalisen laukkatyöskentelyn :) Hikosikin jopa kunnolla lauantaina, kohta siis klippaus edessä :D Tässä on ihana tunnelma mielestäni :) Tästä kuvasta jos...