Siirry pääsisältöön

Mappe perhehevosena ! :D

Joo eli sunnuntaina meidän koko perhe meni Mapella :) Ensin menivät meidän kaksoset, 7v tänä vuonna. Toinen sai jo ravatakkin pikkupätkän :D Sitten meni iskä, joka on kerran aikaisemmin käynyt Mapen selässä, ja sitä ennen vuonna -76:ko se oli :D Joten siis ei paljoa kokemusta sillä :D no, sekin pysty menemään ilman talutusta, ja hyvin pärjäs, hienosti Mappe kuletti kaikkia noita kolmea ! <3  Sitten meni äiti, joka nyt osaakin jo perusjutut ja pysyy selässä :) tarkotus olisi minun rueta sillontällön vähän neuvomaan äitiä ja keksiä kaikkea helppoa tehtävää sille :D  Nyt se meni niin että tuli keskihalkasijalle, ja E:n ja B:n linjalle voltti kohti kirjainta. Ei ihan luonnistunut,mutta harjottelulla... Noh sitten minä, kokeilin hakkiksia Mapelle :D  aluksi meni mulla aikaa vähän uutta kuolaint hakiessa, ja tunnustellessa. Huomasin sen ainakin, ettei niillä kestä lainkaan sählätä käsillä, sillä Mappe tekee siihen selvän reaktion kiskaisemalla pään ylös ja tipsuttelee aivan järkyttävän jäykkänä. Nopeasti kuitenkin opin pitämään omat käteni hiljaa, ja heti alkoikin mennä paremmin. Mappe ainakin rentoutui huomattavasti paremmin näillä. Taipumisessa tuli ihan mahtava parannus, kuhan sai ensin tempon reippaaksi. Oikeastaan sinne huonompaan suuntaan(oikealle) taipui paremmin, eli hyvää vuorovaihtelua siis !:D avot ja väistöt meni myös paremmin, kuhan taas muisti pitää ravia/laukkaa yllä :D Noh, vein sitten Mapen talliin odottelemaan että eräs minua kokeneempi ihminen katsoo myös Mappea näillä kuolaimilla. Sitten lähettiin taas matkaan :D Totesi, että Mappe on aika kivan näkönen noilla :D Sitten se itsekkin kokeili niitä, ja totesi että hyvin menee ja taipuu, mutta välillä jää liian hitaaksi ja jättää takaosan pois matkasta... Kuitenkin kun muisti pohkeilla työskennellä, niin kaikki oli hyvin :D Mappe taisi välillä mennä ravissa hetkittäin ihan oikeinpäinkin, mikä oli hyvä :D minun käteen Mappe oli tosi kivantuntunen noilla, sellainen tasainen ja sopivan herkkä, eikä tavalliseen tapaansa painanut oikealle ollenkaan ! :D  pitää vielä valmentajan nähden ratsastaa noilla, että se katsoo sitten saanko rueta itsekseni aina noilla menemään :D Toivoisin kuitenkin että saisin mennä niillä, senverran mukavat oli :D


                                     Pikkusiskoa pelotti aluksi ihan hirmuisesti, siksi istuu noin kyyryssä


                       Pikkuveli hienosti sai kokeilla jo raviakin :D ja käynnissä istuu niin suorassa ihan luonnostaan, kyllä taitaa siitäkin tulla ratsastaja ;))

                   Iskää talutin ensin, mutta istten laskin itsekseen menemään :D
                                                  Äiti siellä Mapen kanssa laukkailee :D

                                              





                                          Nuo minun hakkiskuvat on otettu ihan alkuvaiheessa, jolloin oli siis kuolaimen käyttö aika hakusessa... Lopussa meni sitten paaaaaljon paremmin :D

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uusi ystävä, Piirto!

Minulle tuli tuttuni hevonen vuokralle tässä pari viikkoa sitten :) Hän on Piirto, 8v suokki. Hän omaa mielestäni kivat perusliikkeet, mutta valitettavasti hänellä ei ole lihaksia oikeastaan missään ja kamala heinämaha niiden sijasta :D Kantaa se ei siis jaksa. Lisäksi se on todellä jäykkä etuosastaan, joten sen kanssa ensimmäiset asiat ovat kunnon kohotus(laihdutus), takaosan vahvistus ja liikkuvuuden lisääminen. Hänen kanssaan on tarkoitus alkaa valmentautua ja kisata kunhan ollaan siihen valmiita :) Massua liikaa, lihaksia liian vähän :/ Mutta kyllä se siitä :) Piirto on mukavan herkkä eteenpäinvieville avuille, ja käynnistä se nostaa laukat kuin unelma :) Kuitenkin se on tosi tosi jäykkä, etenkin oikealle. Pohkeet on hankala saada läpi, mutta sitten kun ne tulevat, on herra oikein kiva ratsastaa :) Ratsastan Piirtoa 2 kertaa viikossa ja valmennuksissa pyrin käymään ainakin kerran kuussa, mikäli rahatilanne sallii niin enemmänkin. Odotan innolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan...

Puomeja! :)

Mapen treeneissä on nyt ollut viime viikon Vuokon valkan jälkeen irtohypytystä ja kävelyä/kevyttä ratsastusta kunnes torstaina ratsastin taas kunnolla. Vuokon valkassa käydyt perusjutut ovat edelleen muistissa ja Mappe onkin ollut nyt tosi hyvän tuntuinen. Kulkee ehkä hieman matalammassa muodossa mutta kantaa itse itsensä mikä on tietysti aina parempi kuin se että korkealla niskalla ratsastaja kannattelee :) Lisäksi olemme alkaneet treenata väistöjä ihan tosissaan. Niissä minun pitää useasti ulko-ohjalla hidastaa ravista käyntiin sillä Mapen on opittava ottamaan pidätteet vastaan. Mapella on tapana väistöissä vaan lähteä killumaan pää ylhäällä ja selkä alhaalla eikä pidätteistä tietoakaan... Saati väistöaskelista... Tätä nyt siis alettiin korjaamaan ja sain kotiläksyksi tehdä joka ratsastuskerralla muutamat väistöt. Kuulma parin kuukauden päästä sillä saattaisi olla hyvät väistöt o.O Perjantaina menin Mapella puomeja. Välit olivat Mapelle tosi pitkät joten se joutui venyttämään älytt...

Kuvia lauantailta! :)

Kaverini kuvasi minua ja Mappea lauantaina, samaten kuin myös minua ja omaa hevostaan :) Paljon olen kuulma kehittynyt viime kerrasta, mutta en edelleenkään osannut sitä hevosta ratsastaa :D Olen ihan hukassa kun allani on oikein koulutettu hevonen, en ole tottunut sellaisiin :D  Mutta kyllä nyt meni paremmin kun viimeksi kun kesällä menin :) Teresa ihan hukassa oikeasti koulutetun hevosen kanssa :D Mappe on nyt ollut ihan mukava ratsastaa, tosin hyvin jäykkä ja takajalat todella vaikea saada astumaan ristiin... Tähän lääkkeeksi olen päättänyt alkaa tehdä paljon väistöjä ja etuosakäännöksiä sekä peruutuksia jotta saadaan takajalkoja aktivoitua. Samaten minun täytyy nyt ylitaivutella sitä mahdollisimman paljon jotta se saisi liikkuvuutta takaisin.  Se on nyt tosiaan kestänyt ravityöskentelyn ja minimaalisen laukkatyöskentelyn :) Hikosikin jopa kunnolla lauantaina, kohta siis klippaus edessä :D Tässä on ihana tunnelma mielestäni :) Tästä kuvasta jos...