Hei taas :D pitkä aika on taas kulunut viime postauksesta, liian pitkä... Monennenkohan kerran sanon tämänkin, mutta nyt olisi tarkoitus kirjoittaa enemmän :D Tänään kuitenkin menin pitkästä aikaa Kingin luona käymään(viime kerta 1.12 kun oli pikkujouluestekisat, joissa mentiin 50cm, leikkimieliset kisat, mutta silti eka meidän"kisatilanne"). Menin ihan normikoulua. Aloitin työskentelemällä kevyessä ravissa pääty- ja keskiympyröillä, enkä oikein pahemmin tehnyt muuta kun katsoin että poni ravaa aktiivisesti eikä kulje lapa edellä :) Sitten aloin tehdä samaa laukassa, kunhan ensin olin ravin jälkeen pitänyt käyntitauon, kun Kingillä on niin huono kunto vielä. Kingi pudotteli paljon raville, mutta muuten sen laukka oli ihan hyvä :) Painoihan se vähän kädelle, mutta sekin siksi kun sen kaulalihakset on niin surkeat ettei se meinaa millään jaksaa kantaa omaa päätään. Kuitenkin laukka oli ihan rauhallista, ja kokoajan ohjattavissa ja hallittavissa, sekä pystyi käyttämään kunnolla pohkeita ilman että se veti siitä herneet nenään :) (sen kanssa kun on ollut aikamoisia ongelmia laukassa). Laukkasin molempiin suuntiin niillä ympyröillä, jonka jälkeen pidin taas käyntitauon. Sitten aloin tehdä tehtävää, jossa pitkän sivun alkuun tein voltin, ja jatkoin siitä avoa(siis harjoitusravissa kokoajan) päädyissä sitten tein pysähdyksen ravista, ja peruutuksen, suoraan raviin siitä ja taas se avohomma. Avot oli ihan ok, aluksi meinasi vauhti kiihtyä ja voltit valua, mutta heti kunhan itse pääsin hommasta jyvälle, niin ponikin alkoi asettua :) peruutukset sitten olikin eri juttu. Kingilläkun on se, että se pysähtyy aina niin että sen takaosa jää vasemmalle(kummassakin kierroksessa siis vasemmalle). Ja tietysti kun jo pysähdys on vino, niin peruutuskin on ! Tein sitten niin, että aina pysähdyksen jälkeen korjasin takaosan suoraksi vasemmalla ohjalla ja pohkeella. Se toimi, tosin se takaosa ei millään meinannut pysyä suorassa peruuttaessa, aina vänkäsi vasemmalle takaisin. Rupesin työstämään niitä peruutuksia, ja lopussa sain kuin sainkin irti pari askelta peruutusta suoraan :D kehuin Kingiä hirveästi :D Nyt alan työstää sitten kaikenlaista mahdollisimman monipuolista Kingin kanssa, siis avoja, sulkuja, väistöjä, pysähdyksiä, peruutuksia, siirtymisiä, kaikkea tuommoista mitä nyt itse vain osaan :D Pysähdyksissä keskityn ehdottomasti siihen, että saan sen pysähtymään suoraan, koska sen jälkeen peruutuksiakin on helpompi työstää paremmiksi :D Avojen ansiosta Kingi alkoi pehmetä suustaan(unohdin mainita että oli aika kova suustaan alussa ja laukkojen jälkeen). Lopussa se meni jo hetkittäin melkein peräänannossa(lihaksisto ei vielä ihan jaksa kunnolla tulla oikeinpäin) ja oli jo tosi mukavan kevyt kädelle :) Loppuravit tein taas niin että menin paljon ympyröitä keventäen :) Ratsastin yhteensä noin tunnin :) Kyllä Kingistä vielä ihan hyvä tulee :D Se on nyt laihtunut ihan mukavasti, nimittäin satula ei enää pyöri selässä, ja vyö alkaa olla liian pitkä :D mutta ulkonäöllisesti laihtumisen huomaa vaan jos Kingi on hikinen, kun kuivana sen karva on hirmuisen pörröinen niin se sen takia näyttää kauhean läskiltä :D Huomenna kirjoitan postauksen ratsastustunnista, jos vaan muistan :D
Minulle tuli tuttuni hevonen vuokralle tässä pari viikkoa sitten :) Hän on Piirto, 8v suokki. Hän omaa mielestäni kivat perusliikkeet, mutta valitettavasti hänellä ei ole lihaksia oikeastaan missään ja kamala heinämaha niiden sijasta :D Kantaa se ei siis jaksa. Lisäksi se on todellä jäykkä etuosastaan, joten sen kanssa ensimmäiset asiat ovat kunnon kohotus(laihdutus), takaosan vahvistus ja liikkuvuuden lisääminen. Hänen kanssaan on tarkoitus alkaa valmentautua ja kisata kunhan ollaan siihen valmiita :) Massua liikaa, lihaksia liian vähän :/ Mutta kyllä se siitä :) Piirto on mukavan herkkä eteenpäinvieville avuille, ja käynnistä se nostaa laukat kuin unelma :) Kuitenkin se on tosi tosi jäykkä, etenkin oikealle. Pohkeet on hankala saada läpi, mutta sitten kun ne tulevat, on herra oikein kiva ratsastaa :) Ratsastan Piirtoa 2 kertaa viikossa ja valmennuksissa pyrin käymään ainakin kerran kuussa, mikäli rahatilanne sallii niin enemmänkin. Odotan innolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan...
Ihanaa kun sääki kirjotat taas!(: yrittähhä värvätä joku huomenna kuvaamaan nii saat kuvia postaukseen!(8
VastaaPoistaJEEJEE!!:DD minä voin tulla vaikka viikonloppuna kuvaamaan ehkä ku ois valosaa(; että saa ees jonkun näkösiä kuvia...:D
VastaaPoista