Siirry pääsisältöön

Estevalmennus :)

Eli minulla oli torstaina(2.5) Vuokon estevalmennus. Sitä ennen Mapella oli hieronta. Hieroja sanoi että Mapelle on tullut paljon lisää lihasta,minkä olen itsekkin huomannut :D Mapella ei ollut missään pahoja jumeja, mutta se selkä oli vielä hieman kipeä. Hieroja antoi minulle sellaisen neuvon, että aina kun mahdollista, minun pitää mennä Mapella ilman satulaa käyntiä ja taivutella sitä  ja tehdä väistöjä jamuutenkin väännellä sitä ihan joka suuntaan kihin vaan pystyy. Aloitin sitten verkan normaalia reilusti aikaisemmin ja ryhdyin ilman satulaa toteuttamaan neuvoa. Tein väistöjä,pysähdyksiäja peruutuksia, taivuttelin reilusti kumpaankin suuntaan, tein kahdeksikkoa jne. Sitten välillä pyysin "kokoamaan" ja välillä taas yritin saada sitä venyttämään itseään mahdollisimman pitkälle alas. Sitten kävin tallissa hakemassa satulan ja jatkoin verkkaa. Tein kevyessä ravissa ympyröitä molempiin suuntiin ja keskityin siihen, että Mappe liikkuu p.annossa mutta että minun käsi on ihan rento,elisiis että Mappe kantaisi itse. Olin itse asiassa aika tyytyväinen tuloksiin ravissa, kun Mappe liikkui rennossa p.annossa ja itse en meinannut edes tuntea sen suupieliä, mikä on Mapelta aika outoa (hyvällä tavalla xD ) tällä siis tarkoitan, että se kantoi niin hyvin, ettei tuntunut lähes lainkaan painetta suussa :) Laukassa oli taas vähän vaikeaa, kun Mapella ei riitä voimaa pyörittää laukkaa itse, joten jouduin taas pohkeella avittamaan paljon.

Valmennus aloitettiin tekemällä ihan ristikkolinjoja. Jossain vaiheessa niitä nostettiin pystyiksi ja tulimme sitten niitä. Sitten teimme pari kertaa pysty-okseri linjaa :) Mapen kanssa meni ihan hyvin, askeleet ei vain oikein meinannut sattua, välillä hypättiin kaukaa ja välillä läheltä, harvoin osui askeleet, mutta linja olikin vähän hankala meille. Sitten siirryimme hyppäämään rataa. Siinä oli ehkä 8(?) estettä , minä menin radan 75cm korkeudella:D Kolme ekaa estettä Mappe rymisteli kunnolla alas, se ei löytänyt korkeutta ei sitten yhtään! :/ Ajattelin, että ei tästä tule yhtään mitään, apua.... Mutta sitten Mappe jotenkin löysi jalkansa, ja hyppäsi loput 4-5 estettä tosi hyvin :D Eli tämä oli siis eka kerta kun mentiin 75cm ratana(ennen menty vain 70cm). Vielä ei olla valmiita nostamaan korkeutta 80:iin mutta ehkä sitten syksyn puolella ;) oma istunta kaipaa vielä kauheasti hiomista(kuten kuvista todellakin huomaa!!!), varsinkin kädet.... Treenillä :D



tuossa siis tokavika este siitä 75cm radasta :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uusi ystävä, Piirto!

Minulle tuli tuttuni hevonen vuokralle tässä pari viikkoa sitten :) Hän on Piirto, 8v suokki. Hän omaa mielestäni kivat perusliikkeet, mutta valitettavasti hänellä ei ole lihaksia oikeastaan missään ja kamala heinämaha niiden sijasta :D Kantaa se ei siis jaksa. Lisäksi se on todellä jäykkä etuosastaan, joten sen kanssa ensimmäiset asiat ovat kunnon kohotus(laihdutus), takaosan vahvistus ja liikkuvuuden lisääminen. Hänen kanssaan on tarkoitus alkaa valmentautua ja kisata kunhan ollaan siihen valmiita :) Massua liikaa, lihaksia liian vähän :/ Mutta kyllä se siitä :) Piirto on mukavan herkkä eteenpäinvieville avuille, ja käynnistä se nostaa laukat kuin unelma :) Kuitenkin se on tosi tosi jäykkä, etenkin oikealle. Pohkeet on hankala saada läpi, mutta sitten kun ne tulevat, on herra oikein kiva ratsastaa :) Ratsastan Piirtoa 2 kertaa viikossa ja valmennuksissa pyrin käymään ainakin kerran kuussa, mikäli rahatilanne sallii niin enemmänkin. Odotan innolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan...

Puomeja! :)

Mapen treeneissä on nyt ollut viime viikon Vuokon valkan jälkeen irtohypytystä ja kävelyä/kevyttä ratsastusta kunnes torstaina ratsastin taas kunnolla. Vuokon valkassa käydyt perusjutut ovat edelleen muistissa ja Mappe onkin ollut nyt tosi hyvän tuntuinen. Kulkee ehkä hieman matalammassa muodossa mutta kantaa itse itsensä mikä on tietysti aina parempi kuin se että korkealla niskalla ratsastaja kannattelee :) Lisäksi olemme alkaneet treenata väistöjä ihan tosissaan. Niissä minun pitää useasti ulko-ohjalla hidastaa ravista käyntiin sillä Mapen on opittava ottamaan pidätteet vastaan. Mapella on tapana väistöissä vaan lähteä killumaan pää ylhäällä ja selkä alhaalla eikä pidätteistä tietoakaan... Saati väistöaskelista... Tätä nyt siis alettiin korjaamaan ja sain kotiläksyksi tehdä joka ratsastuskerralla muutamat väistöt. Kuulma parin kuukauden päästä sillä saattaisi olla hyvät väistöt o.O Perjantaina menin Mapella puomeja. Välit olivat Mapelle tosi pitkät joten se joutui venyttämään älytt...

Kuvia lauantailta! :)

Kaverini kuvasi minua ja Mappea lauantaina, samaten kuin myös minua ja omaa hevostaan :) Paljon olen kuulma kehittynyt viime kerrasta, mutta en edelleenkään osannut sitä hevosta ratsastaa :D Olen ihan hukassa kun allani on oikein koulutettu hevonen, en ole tottunut sellaisiin :D  Mutta kyllä nyt meni paremmin kun viimeksi kun kesällä menin :) Teresa ihan hukassa oikeasti koulutetun hevosen kanssa :D Mappe on nyt ollut ihan mukava ratsastaa, tosin hyvin jäykkä ja takajalat todella vaikea saada astumaan ristiin... Tähän lääkkeeksi olen päättänyt alkaa tehdä paljon väistöjä ja etuosakäännöksiä sekä peruutuksia jotta saadaan takajalkoja aktivoitua. Samaten minun täytyy nyt ylitaivutella sitä mahdollisimman paljon jotta se saisi liikkuvuutta takaisin.  Se on nyt tosiaan kestänyt ravityöskentelyn ja minimaalisen laukkatyöskentelyn :) Hikosikin jopa kunnolla lauantaina, kohta siis klippaus edessä :D Tässä on ihana tunnelma mielestäni :) Tästä kuvasta jos...