Siirry pääsisältöön

Pöppö, Mappe ja estevalkka :D

Menin siis tänään pöpöllä taas :) Alan nyt vissiinkin liikuttamaan sitä parina päivänä viikossa. Aloitin tekemällä käynnissä ympyröitä sekä pysähdyksiä ja peruutuksia. Pöppö teki ihan hyvin, välillä peruuti oikealle vinoon, mutta kyllä antoi korjata sen ihan ilman ongelmia. Sitten aloin tehdä siirtymisiä käynnistä raviin ja ravista käyntiin. Raviin siirtymiset oli ihan kauheita ! Ravi lähti rullaamaan ehkä 5 metrin päässä siirtymisestä, ja ennen sitä Pöppö mm. pomppi paikallaan, tarjosi laukkaa ja yritti lähteä keskelle kenttää. No mutta, nyt on aikaa sitä alkaa työstää, kyllä se siitä. Ja kyllä välillä se teki ihan siedettäviä siirtymisiä. Ravista käyntiin siirtymiset tuli paremmin, tosin vähän töksähtäen. Niitä kun aloin valmistella enemmän ja huolellisemmin, sekä hitaasti siirtyen, niistä tuli aika kivoja. Ympyröillä Pöppö meinasi jatkuvasti valua lapa edellä ulos, joten yritin saada sitä paremmin ulkopohkeen ja -ohjan tuelle, siis suoremmaksi. Se toimi välillä tosi hyvin, välillä ei niinkään. Sain Pöpön nyt jo melkein heti perääantoon, kun oli eiliseltä muistissa miten sitä Pöpön kanssa kannattaa työstää.

Ravi oli ihan kamalaa tappelua... Pöppö oli tosi epätasainen, välillä tosin oli hirmu hyviä ptäkiä p.annossa ja tahdissa, ja välillä taas ihme pomppimista ja pään taivaisiin kiskomista. Tein taasen ympyröitä, ulkopohetta Pöppö ei millään meinannut hyväksyä. Se pomppi ja tarjoili laukkaa ja kiihdytteli ravia omia aikojaan. Siirryin laukkaan sittenkun sain hyvän pätkän raviin. Laukka ei meinannut säilyä, mutta kun pohkeilla ja äänellä auttoi, sain monta ympyrää putkeen laukattua :)  Molempiin suuntiin siis sama. En muista oliko se oikea vai vasen kierros, missä laukka ei millään meinannut pysyä. Kun sain laukan säilymään niin, että sain itse tehtyä siirtymisen raviin, annoin laukan olla (olin aika pitkään jo laukannut siis silloin). Sitten aloin tehdä loppuraveja, ja kävin metsälenkin kävelemässä.

Sitten menin parin tunnin päästä Lapparille, missä minulla oli estevalkka Mapella. Laitettiin se Essin kanssa, ja menin ulos kävelemään ja odottelemaan että pääsen maneesiin verkkaamaan. Sitten kun pääsin maneesiin, otin pari ympyrää ravia molempiin suuntiin, ja sama laukassa. Aloitimme ottamalla pari hyppyä ristikolle, jonka jälkeen taidettiin tulla pysty-pysty(???) linjaa. Mappe meinasi mennä ihan liian kovaa ! :D Siis MAPPE?! Olin ihan ihmeissäni, kun sitä on aina ennen joutunut käskemään paljon eteen, niin nyt piti pidättää :D Sitten tulimme jotain yhden askeleen sarjaa, jonka Mappe suoritti hyvin :)  Oikeastaan missään ei ollut mitään ongelmaa :D Sitten tulimme okseri-pysty linjaa. Mappea piti taas pidättää okserin jälkeen. Sitten tulimme rataa ensin noin 60-70 enttistä, jonka jälkeen esteet nostettiin niin, että korkeus oli 80cm. Kaksi estettä oli jtn. 50cm ja kaksi jtn. 70cm mutta loput(esim se tasaokseri) olivat 80 senttisiä. Mappe pudotti koko radalta vain yhden pystyn, mikä oli tosi hyvin siihen nähden, että tämä oli eka 80cm rata jota ollaan Mapen kanssa koskaan hypätty. Jos se 70cm 15.6 ei mene aivan perseelleen, niin starttaan Mapella myös sen 80cm :) Ja sitten menen Ihkulla sen 90cm :D

Huomenna menen taas liikuttamaan Pöpön, en tee muuta kuin kävelen puolisen tuntia sen kanssa, jotta lihakset vähän palautuisivat rankoista kahden päivän treeneistä :) Yritän myös vähän hieroa sitä. Aion ottaa siitä jotain söpöjä kuvia tänne sitten :) Ja kuvia tähänkin postaukseen tulee siitä estevalkasta, kunhan vaan saan ne lisättyä porukoiden koneelle :D

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uusi ystävä, Piirto!

Minulle tuli tuttuni hevonen vuokralle tässä pari viikkoa sitten :) Hän on Piirto, 8v suokki. Hän omaa mielestäni kivat perusliikkeet, mutta valitettavasti hänellä ei ole lihaksia oikeastaan missään ja kamala heinämaha niiden sijasta :D Kantaa se ei siis jaksa. Lisäksi se on todellä jäykkä etuosastaan, joten sen kanssa ensimmäiset asiat ovat kunnon kohotus(laihdutus), takaosan vahvistus ja liikkuvuuden lisääminen. Hänen kanssaan on tarkoitus alkaa valmentautua ja kisata kunhan ollaan siihen valmiita :) Massua liikaa, lihaksia liian vähän :/ Mutta kyllä se siitä :) Piirto on mukavan herkkä eteenpäinvieville avuille, ja käynnistä se nostaa laukat kuin unelma :) Kuitenkin se on tosi tosi jäykkä, etenkin oikealle. Pohkeet on hankala saada läpi, mutta sitten kun ne tulevat, on herra oikein kiva ratsastaa :) Ratsastan Piirtoa 2 kertaa viikossa ja valmennuksissa pyrin käymään ainakin kerran kuussa, mikäli rahatilanne sallii niin enemmänkin. Odotan innolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan...

Puomeja! :)

Mapen treeneissä on nyt ollut viime viikon Vuokon valkan jälkeen irtohypytystä ja kävelyä/kevyttä ratsastusta kunnes torstaina ratsastin taas kunnolla. Vuokon valkassa käydyt perusjutut ovat edelleen muistissa ja Mappe onkin ollut nyt tosi hyvän tuntuinen. Kulkee ehkä hieman matalammassa muodossa mutta kantaa itse itsensä mikä on tietysti aina parempi kuin se että korkealla niskalla ratsastaja kannattelee :) Lisäksi olemme alkaneet treenata väistöjä ihan tosissaan. Niissä minun pitää useasti ulko-ohjalla hidastaa ravista käyntiin sillä Mapen on opittava ottamaan pidätteet vastaan. Mapella on tapana väistöissä vaan lähteä killumaan pää ylhäällä ja selkä alhaalla eikä pidätteistä tietoakaan... Saati väistöaskelista... Tätä nyt siis alettiin korjaamaan ja sain kotiläksyksi tehdä joka ratsastuskerralla muutamat väistöt. Kuulma parin kuukauden päästä sillä saattaisi olla hyvät väistöt o.O Perjantaina menin Mapella puomeja. Välit olivat Mapelle tosi pitkät joten se joutui venyttämään älytt...

Kuvia lauantailta! :)

Kaverini kuvasi minua ja Mappea lauantaina, samaten kuin myös minua ja omaa hevostaan :) Paljon olen kuulma kehittynyt viime kerrasta, mutta en edelleenkään osannut sitä hevosta ratsastaa :D Olen ihan hukassa kun allani on oikein koulutettu hevonen, en ole tottunut sellaisiin :D  Mutta kyllä nyt meni paremmin kun viimeksi kun kesällä menin :) Teresa ihan hukassa oikeasti koulutetun hevosen kanssa :D Mappe on nyt ollut ihan mukava ratsastaa, tosin hyvin jäykkä ja takajalat todella vaikea saada astumaan ristiin... Tähän lääkkeeksi olen päättänyt alkaa tehdä paljon väistöjä ja etuosakäännöksiä sekä peruutuksia jotta saadaan takajalkoja aktivoitua. Samaten minun täytyy nyt ylitaivutella sitä mahdollisimman paljon jotta se saisi liikkuvuutta takaisin.  Se on nyt tosiaan kestänyt ravityöskentelyn ja minimaalisen laukkatyöskentelyn :) Hikosikin jopa kunnolla lauantaina, kohta siis klippaus edessä :D Tässä on ihana tunnelma mielestäni :) Tästä kuvasta jos...