Siirry pääsisältöön

Kankikokeiluja

Olen nyt yhteensä kolme kertaa kokeillut Mapella kankia. Eka kerta oli viime kesänä ja nyt alkuviikosta ja tänään menin uudelleen. Tuttuni piti minulle yksityistuntia tänään jotta saisin itse neuvoa miten kankia ajetaan, tämäkun oli ihan yhtä uutta minulle kuin hevosellekin.

Keskiviikkona mennessä Mappe oli ihan super! Minulla sattui jopa vatsalihaksiin kun istuin harjoitusravissa ja Mapen maahan sidotut liikkeet huomioon ottaen se on aika hyvin :D Sain pohkeet sikahyvin läpi ja Mappe tuntui olevan todella paljon normaalia herkempi kaikille avuilleni. Jopa raviväistöt onnistuivat :0 Alla olevat kuvat  ja videot ovat keskiviikolta :)







Tänään sitten tunnilla teimme ensin vähän väistöjä sekä käynnissä että ravissa ja sen jälkeen työstimme ympyrällä peräänantoa, tahtia ja minun istuntaa sekä apujenkäyttöä. Puolipidätteiden kanssa sai olla napakka mutta piti muistaa hellittää jokaisen jälkeen että Mappe saa tilaisuuden kantaa itse.







Minun pitää ajatella istuvani selkeästi vatsalihasteni päällä etten valu takakenoon. Lisäksi tosiaan puolipidätteitä minun täytyy tehdä paaaljon enemmän ja katsoa että ratsastan _JOKA_ askelen läpi. Ei niin että Mappe harppoo isoja askelia enkä pääse vaikuttamaan siihen vaan pieniä askelia joissa nimenomaan minulla on hallinta tilanteeseen. Kunhan sain vähän kiinni hommasta niin alkoi sujua ja Mappe tuntui tosi hyvältä! Se teki jopa ravivoltteja tahdissa ja kantaen mikä on sille todella hankalaa. Samaten raviväistöissä tuli välillä oikeita väistöaskeleita, voittajafiilis! Mapen takajalkojen takia kun sen on niin vaikea astua ristiin niin vihdoin alkaa onnistua!

 Laukka on nyt lyhyessä ajassa kehittynyt kamalasti! Se on rauhallisempaa, pyörivämpää ja alkaa selkäänkin tuntua jo oikeasti laukalta :D Vielähän se on huonoa ja voimatonta mutta siitä huolimatta edistynyt huimasti.




Ilmoittauduin Mapella Sorsasaloon 13.5 koulukisoihin. Siellä menemme Helppo B lasten esiohjelma A:n. Pitääkin alkaa treenaamaan radan osia pikkuhiljaa :D

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uusi ystävä, Piirto!

Minulle tuli tuttuni hevonen vuokralle tässä pari viikkoa sitten :) Hän on Piirto, 8v suokki. Hän omaa mielestäni kivat perusliikkeet, mutta valitettavasti hänellä ei ole lihaksia oikeastaan missään ja kamala heinämaha niiden sijasta :D Kantaa se ei siis jaksa. Lisäksi se on todellä jäykkä etuosastaan, joten sen kanssa ensimmäiset asiat ovat kunnon kohotus(laihdutus), takaosan vahvistus ja liikkuvuuden lisääminen. Hänen kanssaan on tarkoitus alkaa valmentautua ja kisata kunhan ollaan siihen valmiita :) Massua liikaa, lihaksia liian vähän :/ Mutta kyllä se siitä :) Piirto on mukavan herkkä eteenpäinvieville avuille, ja käynnistä se nostaa laukat kuin unelma :) Kuitenkin se on tosi tosi jäykkä, etenkin oikealle. Pohkeet on hankala saada läpi, mutta sitten kun ne tulevat, on herra oikein kiva ratsastaa :) Ratsastan Piirtoa 2 kertaa viikossa ja valmennuksissa pyrin käymään ainakin kerran kuussa, mikäli rahatilanne sallii niin enemmänkin. Odotan innolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan...

Puomeja! :)

Mapen treeneissä on nyt ollut viime viikon Vuokon valkan jälkeen irtohypytystä ja kävelyä/kevyttä ratsastusta kunnes torstaina ratsastin taas kunnolla. Vuokon valkassa käydyt perusjutut ovat edelleen muistissa ja Mappe onkin ollut nyt tosi hyvän tuntuinen. Kulkee ehkä hieman matalammassa muodossa mutta kantaa itse itsensä mikä on tietysti aina parempi kuin se että korkealla niskalla ratsastaja kannattelee :) Lisäksi olemme alkaneet treenata väistöjä ihan tosissaan. Niissä minun pitää useasti ulko-ohjalla hidastaa ravista käyntiin sillä Mapen on opittava ottamaan pidätteet vastaan. Mapella on tapana väistöissä vaan lähteä killumaan pää ylhäällä ja selkä alhaalla eikä pidätteistä tietoakaan... Saati väistöaskelista... Tätä nyt siis alettiin korjaamaan ja sain kotiläksyksi tehdä joka ratsastuskerralla muutamat väistöt. Kuulma parin kuukauden päästä sillä saattaisi olla hyvät väistöt o.O Perjantaina menin Mapella puomeja. Välit olivat Mapelle tosi pitkät joten se joutui venyttämään älytt...

Kuvia lauantailta! :)

Kaverini kuvasi minua ja Mappea lauantaina, samaten kuin myös minua ja omaa hevostaan :) Paljon olen kuulma kehittynyt viime kerrasta, mutta en edelleenkään osannut sitä hevosta ratsastaa :D Olen ihan hukassa kun allani on oikein koulutettu hevonen, en ole tottunut sellaisiin :D  Mutta kyllä nyt meni paremmin kun viimeksi kun kesällä menin :) Teresa ihan hukassa oikeasti koulutetun hevosen kanssa :D Mappe on nyt ollut ihan mukava ratsastaa, tosin hyvin jäykkä ja takajalat todella vaikea saada astumaan ristiin... Tähän lääkkeeksi olen päättänyt alkaa tehdä paljon väistöjä ja etuosakäännöksiä sekä peruutuksia jotta saadaan takajalkoja aktivoitua. Samaten minun täytyy nyt ylitaivutella sitä mahdollisimman paljon jotta se saisi liikkuvuutta takaisin.  Se on nyt tosiaan kestänyt ravityöskentelyn ja minimaalisen laukkatyöskentelyn :) Hikosikin jopa kunnolla lauantaina, kohta siis klippaus edessä :D Tässä on ihana tunnelma mielestäni :) Tästä kuvasta jos...