Siirry pääsisältöön

Huuups :D

 Postaustauko on taas hieman venähtänyt, mutta tänään saatiin ekaa kertaa kuvaaja sitten maaliskuun :D Piirtoa on paljon suoristeltu ja ratsastettu kylkiä läpi, ja tuloksia alkaa näkyä, seuraava ongelma onkin sitten oma istunta :D Istun ihan oikealla, käytän liikaa ohjaa ja liian vähän jalkaa, oikealle mennessä vasen ohja ei pysy tuntumalla ja oikea hartia laskee, lisäksi niskani sojottaa alas enkä näin ollen pääse istumaan kunnolla satulaan tai käyttämään vatsalihaksiani,joten aina kun muistan nostaa leukani ylös ja lihakset tulevat käyttöön, en jaksa kauaa ennenkuin olen hapoilla :D:D

Sunnuntaina meillä oli ekat yhteiset kisat, mentiin 60&70cm, joista eka 8vp uusinnasta kun laskin liian pitkäksi ja jälkimmäinen perusradalta 4vp väsähtäneellä hevosella. Jälkimmäinen rata oli kuitenkin mielestäni paljon parempi joten onneksi päätin mennä senkin :) Minähän en siis ole koskaan ennen noita kisoja hypännyt Piirrolla ainuttakaan rataa, enkä 70cm korkuisia edes yksittäisenä, joten mielestäni aika hyvin noilla lähtökohdilla :D Piirto oli ihan huippuhyvän tuntuinen radalla, todella innoissaan ja etenevä mutta silti kuuliainen. Ja niiiin lunki verkassa ja laittaessa pesarilla, vaikka oli kamala hälinä päällä <3 Eräs täysin tuntematon tuli oikein kehumaan ekan radan jälkeen kuinka upea suokki Piirto on!!

Mutta tässä nyt sitten niitä kuvia taas pitkästä aikaa :D


Väistöä hankalampi suunta


"Hieno poika!"















Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uusi ystävä, Piirto!

Minulle tuli tuttuni hevonen vuokralle tässä pari viikkoa sitten :) Hän on Piirto, 8v suokki. Hän omaa mielestäni kivat perusliikkeet, mutta valitettavasti hänellä ei ole lihaksia oikeastaan missään ja kamala heinämaha niiden sijasta :D Kantaa se ei siis jaksa. Lisäksi se on todellä jäykkä etuosastaan, joten sen kanssa ensimmäiset asiat ovat kunnon kohotus(laihdutus), takaosan vahvistus ja liikkuvuuden lisääminen. Hänen kanssaan on tarkoitus alkaa valmentautua ja kisata kunhan ollaan siihen valmiita :) Massua liikaa, lihaksia liian vähän :/ Mutta kyllä se siitä :) Piirto on mukavan herkkä eteenpäinvieville avuille, ja käynnistä se nostaa laukat kuin unelma :) Kuitenkin se on tosi tosi jäykkä, etenkin oikealle. Pohkeet on hankala saada läpi, mutta sitten kun ne tulevat, on herra oikein kiva ratsastaa :) Ratsastan Piirtoa 2 kertaa viikossa ja valmennuksissa pyrin käymään ainakin kerran kuussa, mikäli rahatilanne sallii niin enemmänkin. Odotan innolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan...

Puomeja! :)

Mapen treeneissä on nyt ollut viime viikon Vuokon valkan jälkeen irtohypytystä ja kävelyä/kevyttä ratsastusta kunnes torstaina ratsastin taas kunnolla. Vuokon valkassa käydyt perusjutut ovat edelleen muistissa ja Mappe onkin ollut nyt tosi hyvän tuntuinen. Kulkee ehkä hieman matalammassa muodossa mutta kantaa itse itsensä mikä on tietysti aina parempi kuin se että korkealla niskalla ratsastaja kannattelee :) Lisäksi olemme alkaneet treenata väistöjä ihan tosissaan. Niissä minun pitää useasti ulko-ohjalla hidastaa ravista käyntiin sillä Mapen on opittava ottamaan pidätteet vastaan. Mapella on tapana väistöissä vaan lähteä killumaan pää ylhäällä ja selkä alhaalla eikä pidätteistä tietoakaan... Saati väistöaskelista... Tätä nyt siis alettiin korjaamaan ja sain kotiläksyksi tehdä joka ratsastuskerralla muutamat väistöt. Kuulma parin kuukauden päästä sillä saattaisi olla hyvät väistöt o.O Perjantaina menin Mapella puomeja. Välit olivat Mapelle tosi pitkät joten se joutui venyttämään älytt...

Kuvia lauantailta! :)

Kaverini kuvasi minua ja Mappea lauantaina, samaten kuin myös minua ja omaa hevostaan :) Paljon olen kuulma kehittynyt viime kerrasta, mutta en edelleenkään osannut sitä hevosta ratsastaa :D Olen ihan hukassa kun allani on oikein koulutettu hevonen, en ole tottunut sellaisiin :D  Mutta kyllä nyt meni paremmin kun viimeksi kun kesällä menin :) Teresa ihan hukassa oikeasti koulutetun hevosen kanssa :D Mappe on nyt ollut ihan mukava ratsastaa, tosin hyvin jäykkä ja takajalat todella vaikea saada astumaan ristiin... Tähän lääkkeeksi olen päättänyt alkaa tehdä paljon väistöjä ja etuosakäännöksiä sekä peruutuksia jotta saadaan takajalkoja aktivoitua. Samaten minun täytyy nyt ylitaivutella sitä mahdollisimman paljon jotta se saisi liikkuvuutta takaisin.  Se on nyt tosiaan kestänyt ravityöskentelyn ja minimaalisen laukkatyöskentelyn :) Hikosikin jopa kunnolla lauantaina, kohta siis klippaus edessä :D Tässä on ihana tunnelma mielestäni :) Tästä kuvasta jos...