Siirry pääsisältöön

Eka valkka Piirron kanssa!

Oltiin tosiaan Piirron kanssa keskiviikkona Terhin valkassa :) Kuten arvelinkin, tehtiin ihan perusjuttuja eli taivuttelua. Piirto on niin jäykkä edestä ja sen on hankala rentoutua niin keskityttiin siihen. Sain paljon hyviä vinkkejä, kuten että minun piti lyhentää ohjia todella reilusti että saan pidettyä kädet alhaalla ja ulko-ohjaan vakaamman tuntuman. Alkuun oli hankalaa saada P taipumaan ja rentoutumaan, mutta loppua kohti saatiin tosi kivoja pätkiä. Piirron omistaja oli katsomassa ja kuvaamassa, mutta vlaitettavasti alkoi jo hämärtää jonka johdosta kuvat eivät ole kaikkein tarkimpia mahdollisia. Kyllä niistä onneksi kuitenkin näkee miltä keskiviikkona näytettiin :) itseäni häiritsee kamalasti omat, kädet, jalat ja yläkropan könötys mutta no, sitä varten kai tässä treenataan että kehittyisin :D


Tässä asetettiin ulospäin :)

Ulospäin asetusta

Sitten sisään...

Ravissa keskityttiin taivutuksen lisäksi siihen, että P menee pieniä askelia eikä lähde valumaan mihinkään suuntaan eikä isompaan raviin.

Minun piti ottaa jalustimet pois etten alkaisi seistä jalustimilla...


Tässä taivutaan jo vähän reilummin, hyvähyvä!

Voihan jalka sentään... 
Oikealle oli paljon hankalampaa saada taivutus läpi

Taipuu taipuu 
Hieno etukeno...







Taipui se välillä oikealllekin 
 




Laukkaa otimme hyvin vähän mutta jo siinä sain Piirtoon ihan eri tuntumaa kuin aiemmin itse treenatessa :)






 

Nyt tiedän että Piirto kyllä pystyy taipumaan kunnolla ja kantamaan itsensä, minun tehtävä on vaan vaatia tarpeeksi! Uskon, että siitä tulee vielä hieno! Ensi keskiviikkona mennään uudelleen niin saadaan nyt kunnolla startattua heti meidän taipaleen alussa tämä treenaaminen ja varmistettua että asiat lähtee menemään oikein :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uusi ystävä, Piirto!

Minulle tuli tuttuni hevonen vuokralle tässä pari viikkoa sitten :) Hän on Piirto, 8v suokki. Hän omaa mielestäni kivat perusliikkeet, mutta valitettavasti hänellä ei ole lihaksia oikeastaan missään ja kamala heinämaha niiden sijasta :D Kantaa se ei siis jaksa. Lisäksi se on todellä jäykkä etuosastaan, joten sen kanssa ensimmäiset asiat ovat kunnon kohotus(laihdutus), takaosan vahvistus ja liikkuvuuden lisääminen. Hänen kanssaan on tarkoitus alkaa valmentautua ja kisata kunhan ollaan siihen valmiita :) Massua liikaa, lihaksia liian vähän :/ Mutta kyllä se siitä :) Piirto on mukavan herkkä eteenpäinvieville avuille, ja käynnistä se nostaa laukat kuin unelma :) Kuitenkin se on tosi tosi jäykkä, etenkin oikealle. Pohkeet on hankala saada läpi, mutta sitten kun ne tulevat, on herra oikein kiva ratsastaa :) Ratsastan Piirtoa 2 kertaa viikossa ja valmennuksissa pyrin käymään ainakin kerran kuussa, mikäli rahatilanne sallii niin enemmänkin. Odotan innolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan...

Puomeja! :)

Mapen treeneissä on nyt ollut viime viikon Vuokon valkan jälkeen irtohypytystä ja kävelyä/kevyttä ratsastusta kunnes torstaina ratsastin taas kunnolla. Vuokon valkassa käydyt perusjutut ovat edelleen muistissa ja Mappe onkin ollut nyt tosi hyvän tuntuinen. Kulkee ehkä hieman matalammassa muodossa mutta kantaa itse itsensä mikä on tietysti aina parempi kuin se että korkealla niskalla ratsastaja kannattelee :) Lisäksi olemme alkaneet treenata väistöjä ihan tosissaan. Niissä minun pitää useasti ulko-ohjalla hidastaa ravista käyntiin sillä Mapen on opittava ottamaan pidätteet vastaan. Mapella on tapana väistöissä vaan lähteä killumaan pää ylhäällä ja selkä alhaalla eikä pidätteistä tietoakaan... Saati väistöaskelista... Tätä nyt siis alettiin korjaamaan ja sain kotiläksyksi tehdä joka ratsastuskerralla muutamat väistöt. Kuulma parin kuukauden päästä sillä saattaisi olla hyvät väistöt o.O Perjantaina menin Mapella puomeja. Välit olivat Mapelle tosi pitkät joten se joutui venyttämään älytt...

Kuvia lauantailta! :)

Kaverini kuvasi minua ja Mappea lauantaina, samaten kuin myös minua ja omaa hevostaan :) Paljon olen kuulma kehittynyt viime kerrasta, mutta en edelleenkään osannut sitä hevosta ratsastaa :D Olen ihan hukassa kun allani on oikein koulutettu hevonen, en ole tottunut sellaisiin :D  Mutta kyllä nyt meni paremmin kun viimeksi kun kesällä menin :) Teresa ihan hukassa oikeasti koulutetun hevosen kanssa :D Mappe on nyt ollut ihan mukava ratsastaa, tosin hyvin jäykkä ja takajalat todella vaikea saada astumaan ristiin... Tähän lääkkeeksi olen päättänyt alkaa tehdä paljon väistöjä ja etuosakäännöksiä sekä peruutuksia jotta saadaan takajalkoja aktivoitua. Samaten minun täytyy nyt ylitaivutella sitä mahdollisimman paljon jotta se saisi liikkuvuutta takaisin.  Se on nyt tosiaan kestänyt ravityöskentelyn ja minimaalisen laukkatyöskentelyn :) Hikosikin jopa kunnolla lauantaina, kohta siis klippaus edessä :D Tässä on ihana tunnelma mielestäni :) Tästä kuvasta jos...