Eilen treenasin Mapella vaan ympyöillä taipumista ja siirtymisiä sekä laukkavoltteja. Etenkin alussa Mappe oli ihan super!! Kantoi tosi hyvin ja pyöreänä ja oli kevyt. Se sitten alkoi taas väsyä loppua kohti mutta ei se mitään, oikeaan suuntaan ollaan sentään menossa. Siirtymiset oli ihan ok, laukkavoltit on mitä on mutta olkoot. Tässäpä ois kuivia :) Tänään on sitten Vuokon valkka Mapella ja Kuikelo pääsee hyppäämään :)
Mappe on nyt paranemaan päin :) Muutamia kertoja ollaan nyt ravattu ja jalka ei ole siihen reagoinut mitenkään. Polven alapuolella (vammakohdassa) koko tämän ajan ollut turvonnut kohta on nyt jo melkein kokonaan hävinnyt :) Ainoastaan tiistain maneesireissun jälkeen kun otimme siellä ensimmäiset laukat sekä ravasimme useamman pätkän kuin tähän mennessä, oli keskiviikkona jalka lievästi turvonnut ja lämmin. Mutta tänään torstaina taas normaali joten ei hätää :) Nyt vaan tiedetään ettei vielä laukkaa. Hiljaa hyvä tulee :) Muuten Mapen ylimääräisen energian taso on pienentynyt mukavasti eikä se enää paljoa rieku. Kylmäys vaan välillä kyllästyttää :D Käytimme sille taannoin ammattikengittäjän kertaalleen ja nyt taas tiedän miten edetä kun kengitän itse. Suunnitelmissa itse kengittää taas muutama kerta ja silloin tällöin käyttää ammattilainen katsomassa tilanne. Nyt jatkamme edelleen lyhyitä ravipätkiä jonkun aikaa. Hyvä asia on, ettei minkäänlaista epäpuhtautta/ontumista ole ollut
Kommentit
Lähetä kommentti